30th August 2022

Proconsin palvelu on täyttänyt Pesmelin odotukset

Pesmel Referenssikuva1 v2.

Procons on joustava yhteistyökumppani

Pesmelillä suunnitellaan itse liitososat ja profiilit kulloinkin varastoitavalle tuotteelle, jotka voivat olla esimerkiksi teräs- tai paperirullia. Myös rengashotellien suunnittelu ja valmistus on osa yrityksen liiketoimintaa. Procons toimittaa Pesmelille varastointiratkaisujen toteuttamiseen tarvittavia teräsrakenteita.


Yritysten yhteistyö alkoi, kun Pesmelin teräsrakentamisen toimialajohtaja Henri Vesala sai tutulta suunnittelijalta vinkin Proconsin palveluista. Yhteistyötä Proconsin kanssa on tehty nyt noin kolmen vuoden ajan.


– Meidän palvelumme on ratkaista erittäin vaativien tuotteiden varastointiin liittyvät ongelmat asiakkaidemme puolesta. Räätälöimme ratkaisut lähes poikkeuksetta jokaiselle asiakkaallemme erikseen. Proconsin teräsrakenteiden avulla pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin, Vesala kertoo.


Yhteistyön aikana Procons on osoittautunut joustavaksi kumppaniksi, minkä lisäksi yritys on investoinut paljon automaatioon.


– Proconsilla ollaan valmiita joustamaan esimerkiksi kasvattamalla valmistuskapasiteettia tilauskannan mukaan. Heidän konekantansa on taipunut hyvin meidän valmistusvaatimuksiimme.


”Yhteen hiileen puhaltamalla kaikki voittavat”

Vesalan mielestä kotimaisten yritysten yhteistyö on tärkeää talouden kannalta, mutta myös siksi, että esimerkiksi laadun varmistaminen on helpompaa.


– Kustannustason pysyessä sopivana, kannattaa suosia kotimaista.


Suomalaisen sanaan on perinteisesti voinut luottaa ja näin on myös Proconsin kohdalla. Pienempi organisaatio pystyy toimimaan ketterästi ja kysymyksiin vastataan nopeasti.


– Proconsin kommunikaatio meidän suuntaamme on ollut avointa ja asioista on helppo keskustella. Toimitusajat ovat nopeita ja laatu on systemaattisesti korkealla tasolla. Koska Procons on tehnyt paljon investointeja, olemme saaneet vielä aiempaa vapaammat kädet esimerkiksi liitososien suunnitteluun, mikä taas näkyy meidän asiakkaillemme parempana palveluna. Yhteen hiileen puhaltamalla kaikki voittavat, Vesala päättää.



Back to References